43 1 Nälänhätä oli Kanaaninmaassa kova. 2 Kun Egyptistä tuotu vilja oli loppunut, Jaakob sanoi pojilleen: ”Lähtekää jälleen ostamaan meille vähän syötävää.” 3 Juuda vastasi: ”Se mies antoi meille ankaran määräyksen, ettemme saa astua hänen eteensä, ellei veljemme ole mukanamme. 4 Me lähdemme kyllä Egyptiin ostamaan sinulle syötävää, jos annat veljemme tulla mukaan, 5 mutta jos et aio päästää häntä, me emme lähde sinne, sillä se mies sanoi meille: ’Ette saa astua minun eteeni, ellei veljenne ole mukananne.'” 6 Isä sanoi: ”Miksi te onnettomat menitte kertomaan hänelle, että teillä on vielä yksi veli?” 7 He vastasivat: ”Se mies uteli kaikenlaista meistä ja suvustamme ja kysyi: ’Vieläkö isänne elää? Onko teillä vielä muita veljiä?’ Me kerroimme hänelle niin kuin asiat ovat. Mistä me saatoimme tietää, että hän käskisi meidän viedä sinne Benjaminin?”
8 Juuda sanoi isälleen Israelille: ”Päästä poika minun mukaani, niin me lähdemme matkaan. Vain sillä tavoin me voimme kaikki pysyä hengissä, me sekä vaimomme ja lapsemme. 9 Minä otan itse vastatakseni hänestä, minut voit vaatia tilille hänen hengestään. Jos en tuo häntä takaisin tänne sinun luoksesi, minä olen aina oleva sinun edessäsi syyllinen. 10 Jollemme olisi näin vitkastelleet, olisimme ehtineet käydä siellä jo kaksikin kertaa.”
11 Heidän isänsä Israel sanoi: ”Tehkää sitten niin, mutta ottakaa säkkeihinne tämän maan parhaita tuotteita ja viekää ne sille miehelle: hiukan balsamia, hiukan hunajaa, suitsuketta ja mirhaa, pistaasipähkinöitä ja manteleita. 12 Ottakaa mukaanne kaksinkertainen määrä hopeaa, niin että voitte palauttaa sen hopean, joka oli pantu säkkienne suulle. Ehkä se oli joutunut sinne vahingossa. 13 Ottakaa siis veljenne mukaan ja menkää takaisin. 14 Jumala, Kaikkivaltias, auttakoon teitä, kun joudutte sen miehen eteen, niin että hän päästää Simeonin ja myös Benjaminin lähtemään kanssanne. Mutta jos minun täytyy menettää lapseni, käyköön sitten niin.”
15 Miehet kokosivat lahjansa, ottivat kaksinkertaisen määrän hopeaa ja lähtivät Egyptiin Benjamin mukanaan. Siellä he astuivat Joosefin eteen. 16 Joosef näki Benjaminin heidän joukossaan ja sanoi taloutensa hoitajalle: ”Vie nuo miehet minun talooni, ota karjasta teuras ja valmista se ruoaksi, sillä he aterioivat päivällä minun kanssani.” 17 Mies teki niin kuin Joosef oli käskenyt. 18 Kun veljet huomasivat, että heitä vietiin Joosefin taloon, he pelästyivät ja sanoivat: ”Meidät on varmaan tuotu tänne sen hopean takia, joka viime kerralla oli joutunut takaisin säkkeihimme, ja nyt he kai hyökkäävät kimppuumme, ottavat meidät orjiksi ja vievät aasimme.”
19 Kun tultiin talon portille, he menivät Joosefin taloutta hoitavan miehen luo ja sanoivat hänelle: 20 ”Suo anteeksi, että vaivaamme sinua, herra. Me olemme käyneet täällä kerran aikaisemminkin viljaa ostamassa, 21 ja kun tulimme yöpymispaikkaan ja avasimme säkkimme, jokainen meistä löysi hopeansa täysimääräisenä säkkinsä suulta. Sen me olemme nyt tuoneet takaisin, 22 ja meillä on vielä lisää hopeaa viljan ostamista varten. Emme tiedä, kuka oli pannut hopean säkkeihimme.” 23 Taloudenhoitaja vastasi: ”Olkaa rauhassa, älkää pelätkö. Teidän Jumalanne ja isänne Jumala on pannut aarteen säkkeihinne. Teidän hopeanne minä olen jo saanut.” Ja hän toi Simeonin heidän luokseen.
24 Sitten mies vei heidät sisälle taloon, toi heille vettä, että he saivat pestä matkan pölyt jaloistaan, ja antoi rehua heidän aaseilleen. 25 Odottaessaan Joosefia, jonka piti saapua keskipäivällä, he ottivat esiin lahjansa, sillä he olivat kuulleet, että he saisivat aterioida siellä. 26 Kun Joosef tuli taloon, he veivät hänelle lahjat ja lankesivat maahan hänen eteensä. 27 Joosef tervehti heitä ja kysyi: ”Mitä kuuluu vanhalle isällenne, josta kerroitte minulle? Elääkö hän vielä?” 28 He vastasivat: ”Isällemme, sinun palvelijallesi, kuuluu hyvää. Hän on edelleenkin elossa.” Ja he polvistuivat ja heittäytyivät kasvoilleen.
29 Kun Joosef huomasi Benjaminin, oman äitinsä pojan, hän kysyi: ”Tämäkö on nuorin veljenne, josta minulle puhuitte?” Ja hän sanoi: ”Jumala siunatkoon sinua, poika!” 30 Sitten Joosef poistui kiireesti, sillä nähdessään veljensä Benjaminin hän liikuttui niin, että hänen oli vaikea pidättää itkuaan. Hän meni sisähuoneeseen ja itki siellä. 31 Pestyään kasvonsa hän tuli takaisin, pakottautui rauhalliseksi ja sanoi: ”Tuokaa ruoka sisään.” 32 Ja ruokaa tuotiin erikseen hänelle, erikseen veljille ja erikseen niille egyptiläisille, jotka söivät hänen luonaan, sillä egyptiläiset eivät aterioi heprealaisten kanssa; se on egyptiläisistä sopimatonta. 33 Veljet sijoitettiin istumaan Joosefia vastapäätä, ikäjärjestyksessä, vanhin ensimmäiselle sijalle ja nuorin viimeiselle. Veljekset katselivat ihmeissään toisiaan. 34 Kun sitten Joosef jakoi heille omista ruoistaan valitsemiaan paloja, Benjamin sai niitä viisi kertaa enemmän kuin muut veljet. Ja he joivat kaikki yhdessä ja humaltuivat.
44 1 Joosef sanoi taloutensa hoitajalle: ”Pane noiden miesten säkkeihin syötävää niin paljon kuin he pystyvät kuljettamaan ja pane kunkin miehen hopea hänen säkkinsä suuhun. 2 Mutta nuorimman miehen säkin suuhun sinun on pantava minun hopeamaljani ja lisäksi se hopea, joka hänellä oli viljan ostoa varten.” Ja mies teki niin kuin Joosef oli käskenyt.
3 Aamunkoitteessa miesten annettiin lähteä matkaan aaseineen. 4 Mutta kun he olivat ehtineet vasta vähän matkan päähän kaupungista, Joosef sanoi taloutensa hoitajalle: ”Lähde noiden miesten perään, ja kun tavoitat heidät, sano heille: ’Miksi olette palkinneet hyvän pahalla? 5 Teillähän on mukananne se malja, josta herrani juo ja jonka avulla hän näkee tulevat tapahtumat. Kovin pahasti olette tehneet!'”
6 Kun mies tavoitti heidät, hän sanoi heille niin kuin oli käsketty. 7 He vastasivat: ”Miksi sinä puhut noin, herra? Eihän meille tulisi mieleenkään, että tekisimme mitään sellaista! 8 Sen hopeankin, jonka aikaisemmin löysimme säkkiemme suusta, me toimme sinulle Kanaaninmaasta takaisin. Miten me siis olisimme varastaneet hopeaa tai kultaa isäntäsi talosta? 9 Jos malja löytyy joltakulta meistä, hän olkoon kuoleman oma, ja muista tulkoon herramme orjia!” 10 Mies sanoi: ”Puhukaa mitä puhutte, mutta jos malja joltakulta löytyy, hän joutuu minun orjakseni. Te muut olette vapaat kaikesta vastuusta.” 11 Veljekset laskivat säkkinsä kiireesti maahan ja avasivat ne. 12 Mies tutki ne aloittaen vanhimmasta veljestä ja lopettaen nuorimpaan, ja malja löytyi Benjaminin säkistä. 13 Silloin veljekset repäisivät vaatteensa, kuormasivat tavaransa uudelleen aasiensa selkään ja palasivat kaupunkiin.
14 Niin Juuda ja hänen veljensä menivät Joosefin taloon, jossa tämä odotti heitä, ja he heittäytyivät kasvoilleen maahan. 15 Joosef sanoi heille: ”Mitä olettekaan tehneet! Olisihan teidän pitänyt tietää, että minunlaiseni mies näkee salatutkin asiat.” 16 Juuda vastasi: ”Mitä voisimme enää sanoa sinulle, herramme? Mitä puhuisimme ja miten voisimme todistaa syyttömyytemme? Jumala on osoittanut meidät syyllisiksi, ja sen tähden me olemme nyt kaikki sinun orjiasi, se jolta malja löytyi ja yhtä lailla me kaikki muut.” 17 Mutta Joosef sanoi: ”Se ei käy! Vain se mies, jolta malja löytyi, olkoon minun orjani, ja te muut saatte rauhassa palata isänne luo.”
18 Silloin Juuda astui Joosefin eteen ja sanoi: ”Anna anteeksi, herra, että rohkenen puhua muutaman sanan. Älä vihastu minuun – sinä, joka olet kuin farao. 19 Sinä itse kysyit meiltä: ’Onko teillä isää tai veljeä?’ 20 Ja me sanoimme sinulle: ’Meillä on vanha isä, ja hänellä on nuori poika, joka on syntynyt hänen vanhoilla päivillään. Pojan oma veli on kuollut, hän on äitinsä lapsista ainoana jäljellä ja isällemme hyvin rakas.’ 21 Sinä sanoit meille: ’Tuokaa hänet tänne minun luokseni, että saan nähdä hänet omin silmin.’ 22 Ja me sanoimme sinulle: ’Poika ei voi lähteä isänsä luota, sillä jos hän lähtee, isä kuolee.’ 23 Silloin sinä sanoit meille: ’Jos nuorin veljenne ei tule tänne teidän mukananne, ette saa enää astua minun eteeni.’
24 ”Kun olimme palanneet kotiin, kerroimme isällemme, sinun palvelijallesi, mitä olit sanonut. 25 Kun hän sitten kerran sanoi: ’Lähtekää jälleen ostamaan meille vähän syötävää’, 26 me vastasimme: ’Emme voi mennä sinne, ellei nuorin veljemme ole mukanamme. Ilman häntä emme voi astua sen miehen eteen.’ 27 Niin isämme sanoi meille: ’Tiedättehän, että vaimoni synnytti minulle kaksi poikaa. 28 Toinen heistä lähti luotani, ja minä luulen, että hänet on peto raadellut, sillä en ole sen koommin nähnyt häntä. 29 Jos te nyt viette tämän toisenkin pois luotani ja hänelle sattuu onnettomuus, te syöksette minut, harmaapään, murheen murtamana tuonelaan.’
30 ”Jos minä nyt palaan isäni luo ja hän näkee, ettei minulla ole mukanani tätä poikaa, johon hän on koko sydämestään kiintynyt, 31 niin suru vie hänet hautaan. Silloin me olemme syösseet vanhan isämme tuonelaan. 32 Minä, sinun palvelijasi, olen mennyt isälleni takuuseen pojasta ja sanonut hänelle: ’Jos en tuo häntä sinun luoksesi, olen ikuisesti syyllinen sinun edessäsi.’ 33 Salli siis minun jäädä pojan sijasta sinun orjaksesi, herra, ja anna pojan mennä kotiin veljiensä mukana. 34 Kuinka minä voisin mennä isäni luo ilman häntä? En voisi katsella sitä murhetta, joka tulee isäni osaksi.”
